lauantai 19. joulukuuta 2009

Piparkakkuja ja glögiä






Piparkakkutoukka
malli: Wurm, täältä
lanka: Austermann Bambou soft, värinro 12
kulutus: hieman vajaa 100g
koko: 80s
puikot: 4mm


Tänä vuonna neuloin kokonaiset kaksi joululahjaa. Tämä on niistä toinen. Olen vähän huono keksimään lahjoja. Etenkin ihmisille, joilla tietää olevan lähes kaikkea. Yritänkin siis olla pitkin vuotta tuntosarvet pitkänä ja poimia rivien väleistä tarpeita. Viime Helsingin käynnin yhteydessä kuulin puolittaisen toiveen myssystä pariksi tälle.

Lanka oli hieman hankalasti saatavissa. En ollut valmis maksamaan siitä summaa, jota kotimaiset nettikaupat pyysivät. Onneksi on tuttuja neuleihmisiä muuallakin kuin Suomessa! Niinpä eräs ystävällinen tilasi nämä kotiinsa Saksassa ja toimitti sitten ne minulle. Kierrätys siitä syystä, että jos tämä saksalainen lankakauppa olisi lähettänyt ne minulle suoraan olisi postimaksut olleet mansikoita ja vähän mustikoita.

Tästä tuli ihana. Olen tosi ylpeä ja onnellinen lopputuloksesta. Tein elämäni ensimmäisen piparkakkureunan. Voi kuinka siistin reunan saakaan helpolla! Taitettu reuna oli todella helppo tehdä. Ihmettelen vain miksen ole tehnyt sellaista aiemmin? Nyt on suunnitteilla parikin projektia johon tulisi samanlainen. Ai mitenniin hurahdin?

Lahja pääsi jo perille ja on avattukin. Oli kovasti mieluinen. Olen siitä myös tyytyväinen. Tuntuu, että aina kun neulon tälle ystävälleni niin onnistuu loistavasti. Mikähän siinäkin on?

Ps. Tämä lanka on jumalaista neulottavaa. Oikeasti. Ehdoton jaettu ensimmäinen sija Rowanin Wool Cottonin kanssa.

2 kommenttia:

essi kirjoitti...

mulle samanlainen myssy! taitais tukkakin mahtua sisään :)

Iina Kraak kirjoitti...

Essi, tukka mahtuisi varmaan kun laittaisi vähän enemmän silmukoita kuin ohjeessa (mulla oli 10 vähemmän). Pituuttahan voi neuloa vaikka ja kuinka!