keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Suunnitelma pitää olla!


Suunnitelmat selkenee. Tässä ne nyt on - saanko esitellä! 1800g Novitan nallea ja 125g bling blingiä. Näistä tulee minulle, ei suinkaan pusero vaan - MEKKO! Kyllä, kuulitte oikein. Suunnitelmani taisi hieman räjähtää käsiin. Ensin piti tulla vähän pidempi paita, sitten puoleen reiteen, kunnes myönsin itselleni ääneen, että taidan oikeasti haluta mekon. Alitajuntani kai tiesi sen jo, kun sai minut ostamaan noin järjettömän vuoren Nallea. Mutta ajatellaan niin, ettei lopu ainakaan lanka kesken!

Noniin. Nyt kun alkujärkytyksestä olette toipuneet kerron tarkemmin suunnitelmastani. Aikomukseni ei todellakaan ole tehdä tätä kappaleina. Olkoon vaikka mitä sääntöjä vastaan, mutta monta monta monta kerrosta nurjaa sileän oikean sijaan ei houkuttele. Ei ole vaikeuksia päättää kumpaa neuloisin. Etenkin kun olen kokoa iso ja silmukoita on siten kiljoona. Tosin hihat aion neuloa tasona, ettei nyt ihan ulos lajista mentäisi. Kokoani ei myöskään ole valmiina, joten joudun sarjomaan yhden koon lisää. Ihan kuin tässä ei olisi haastetta jo muutenkin kerrakseen.

Kuten ehkä muistatte, en ole ikinä neulonut itselleni vaatetta. Pari lastennuttua löytyy tehtyjen listalta ja siinä kaikki. Ja sitten se hullu aikoo neuloa mekon. No, hullu mikä hullu. En todellakaan tiedä, miten päädyin tähän tilanteeseen, mutta tässä sitä nyt ollaan ja sen kanssa eletään. Katsotaan minkä vuoden jouluna ollaan sitten valmiita.

Suurin haaste tässä on kai se, että neulon itselleni vaatetta. Toiseksi suurin, että ei ole tarkkaa ohjetta. Muutoksiakin aion tehdä kaiken hyvän lisäksi. En aio tehdä poolokaulusta vaan pyöreän pääntien. Haluaisin tehdä siihen reunaan i-cordin. Joten siinäkin olisi uusi opettelun aihe!

Hollywood-viikoille kaivoin esiin yhden UFOn. Se on neuletakki alpakasta ystävälle, joka on ollut kesken aivan liian kauan. Nyt siitä puuttuu enää puolitoista etukappaletta ja ne olisi tarkoitus rutistaa tässä valmiiksi. Sitten pääsen harjoittelemaan sitä saumojen ompelua. Pelottaa jo valmiiksi.

Tarkoitus olisi vielä ennen mekon aloittamista neuloa mallitilkku. Mallitilkku ei kuitenkaan ole perinteinen mallitilkku. Joten jääkään kuulolle!

Ihania syyspäiviä toivotan. Täällä satoi tänään hieman lunta!

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Vau! Innolla ootan lopputulosta, vaikuttaa hyvältä!

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiäjee!
Mullakin on (taas) mekkohaaveet päällänsä, mutta lanka uupuu.. tai ettäku sitä on kotona niin satakiloo mut ei millään riittävästi samaa lankaa mekkoa varten niin tota pitää vähän miettiä.