perjantai 22. maaliskuuta 2013

Luksuslankahuivi


malli: Saroyan by Liz Abinante
lanka: Manos del Uruguay Silk Blend, värinro 7023
menekki: 85 g
puikot: 3,5 mm

Päivitän nyt sitten blogin, kun uneton yö sattui taas vaihteeksi kohdalle. 

Tämä huivi valmistui jo tammikuussa. Pingotusta se odotti siis miltei kaksi kuukautta. Se tuntui kapealta ja liian lyhyeltä ennen sitä, joten siksi kai jäi tekemättäkin. Tämä huivi oli siitä kiva, ettei siinä ollut kuin kaksi pääteltävää langanpäätä - alussa ja lopussa. Muuten tämä on ehkä vähän plaah.

Mieheni osti minulle tämän luksuslangan viime keväänä Tampereelta Lankaideasta. Se oli järjettömän hintainen, mutta kuulemma ihan värisenä, joten se sitten lähti hellittelynä mukaan. Mietin pitkään, mitä siitä isona tulisi. Katselin Ravelrystä, mitä huiveja tästä oli tehty ja törmäsin yhteen upeaan toteutukseen. Sopivasti siihen oli mennyt myös 100 gramman vyyhti jollainen omanikin oli. Lisätiedoksikin oli laitettu vielä, montako mitäkin toistoa oli tehty. Ei kun siis vaan menoksi!

Tässä huivissa on lopulta 6 lisäystoistoa, sitten 12 suoraa toistoa ja taas 6 kavennustoistoa. Lanka olisi riittänyt vähän isompaakin. Nyt sitä jäi harmittava nöttönen tähteeksi. Kaipa minä siitä jotain keksin. Lanka oli kyllä kiva neulottava ja vaikka onkin todella pätkärääkkiä käyttäytyy minusta aika kivasti tässä mallissa. Toisin sanoen - ei inhoamiani lätäköitä! Tuo vähän nukkaantunut kohta keskellä edessä on nuoremman kissan aikaansaannoksia. Olin jättänyt neuleen sen ulottuville ja pitihän sitä sitten käydä vähän pesemässä. Ehkä sekin laskee fiiliksiä tämän huivin suhteen.

Malli on ihan joutuisa neulottava. En vaan meinannut millään oppia mallikertaa ulkoa. Jollain tavalla se on todella hankala hahmotettava. Lehtipitsi nyt on aina kiva (ja yleensä tosi helppo pitsi vielä). Ehkä tätä kuitenkin tulee käytettyä?

Olipa siinä aika monta ehkää. En kyllä tiedä, mitä muutakaan tästä langasta tekisi. Niin nätti kerällä, mutta neulottuna sitten todella levoton mihinkään leveämpään neuleeseen. Luulen, että aika pahaa lätäkkömuodostumaa tulisi myös suljettuna neuleena neulottuna. 

Että semmoinen ehkä. Nyt menen takaisin yrittämään unta. 

 


1 kommentti:

Hepsi kirjoitti...

Se on niin kaunis!